= Täysi Live-tuki 
= Content DownloadSuluissa peliarvioiden ja CDL:n määrä
Xbox 360 -pelit
|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Fallout 3
Noin 3 vuotta pelin ilmestymisen jälkeen, on minun pakko tehdä tunnustus. Fallout on omalta osaltani pelihistorian ylittämätön suoritus. Hehkutettu Elder Scrolls V: Skyrim, todistaa tämän ja niin loistava kuin Skyrim olikin ei se lopulta jättänyt päähäni muuta mielikuvaa kuin miten se buustasi sitä faktaa kuinka loistava Fallout 3 oikeasti oli. Toki nyt pelattuna peli vaikuttaa huonommalta kuin myöhemmin ilmestynyt jatko-osa New Vegas, mutta pelistä puuttuu se ristiriitaisuus ja tunnelma, fiilinki oikeasti siitä että kaikki on oikeasti päin helvettiä mutta hei, me vaan pötkötellään vaikka koko maailma pamahti ja ympärillämme on mutantteja ja zombeja. Fallout 3 edustaa englannin sanaa grim, jotenkin suomennettuna voisi sanoa kolkko, mutta se on sama kuin koittaisi selittää sanaa sisu jenkkiläisille. Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa sanakirjoissa. Fallout New Vegas edustaa ruosteen väristä cowboy mailmaa jossa ihmiset elävät iloisesti välittämättä juuri mistään ja epäonnistuu välittämään Fallout 3 pelin suurinta sanomaa, tunnelmaa. 30-luvun musiikki yhdistettynä harmaaseen lähes maailman äärin jatkuvaan rauniokeitaaseen luo ajattoman yhdistelmän johon on vaikea kyllästyä mutta helppo imeytyä ajattelematta sen kummempaa kuin tuolloista tehtävää.
Tarina
Toisin kuin muut roolipelit yleisesti Fallout 3 ei koostu valinnoista jotka tehdään pelkästään lopullisen ratkaisun eteen, vaan Fallout on kuin yksi suuri kokoelma jossa päätarina on vain yksi pieni osa. Falloutia on kritisoitu ja haukuttu tästä mutta omasta mielestä tämä on täyttä neroutta. Tekemällä tämän simppelin vaihdoksen Fallout tekee sen mihin kukaan peli ennen sitä tai sen jälkeen ei ole pystynyt. Fallout itsessään jopa kannustaa tutkimaan maailmaa ja lukemaan koko teoksen ennen viimeiselle sivulle kurkistamista niin kuin kuulukin. Ai miten vai? Kun Falloutin päätarinan vetää yhellä tallennuksella kerran läpi, ei paluuta ole. Peli loppuu.
Jos Falloutin oikeasti vetää läpi kiiressä vain main questiä ajatellen on lopputulos luultavasti hyvin karvas koska Fallout ei oikeastaan panosta tarinaan hyvin syvällisesti. Tämä on kuitenkin aivonystyröideni mukaan mahdotonta koska tätä peliä joko rakastaa tai vihaa, ja vähintään puolivälissäkin meidän perustomppamme tajuaa eksyä matkalla seuraavaan main questiinsä johonkin pikku kylään juttelemaan vanhalle äijälle joka tarvitsee apua. Ja kas vain, uusi tarina muiden joukossa avautuu.
Päätarina ja Taustanarina
Peli sijoittuu siis herran vuoteen 2277, postapokalyptiseen ydinsodan runtelemaan jenkkilään, tarkemmin sanottuna sinne pyhimpään eli pääkaupunkiin Washington D.C:hin ja sitä ympäröiviin alueisiin. Kuten Bethesdan kauniisiin muotTiin kuuluu, peli on pelattavissa sekä 1. ja 3. persoonasta. Pelaaja syntyy täydelliseen mailmaan kuplan sisälle, paikkaan jonne ei ulkopuolisia oteta. Tarkoittaen että massiivinen ovi kuplan eli ´´Vaultin´´
ja karun ulkomaailman välillä pysyy kiinni. Ikuisesti. Vault on siis maan sisään rakennettu suuri bunkkeri jonne vain eliitit ja nopeimmat pääsivät suojaan radioaktiivisuudelta eivätkä muuttuneet kuolleiksi noin 100 vuotta sitten. Tälläiseen maailmaan syntyy päähenkilömme ja peli alkaakin hassusti vauvan vaatteissa edeten lapsuuten ja teini-ikään kunnes puff, isi katoaa ja Vault menee sekaisin. Tässä ohessa opitaankin kaikki ja nämä ajat toimvat jotenkuten tutorialina pelille. Kaiken tohinan keskellä päähenkilömme päätyy ulos ulkomailmaan isänsä perään, koska häntä syytetään tapahtumista ja näin peli alkaa.
Peliin on ilmestynyt jälkeenpäin 5 lisäosaa
Operation: Anchorage, The Pitt, Broken Steel, Point Lookout ja Mothership Zeta. Lisäosista 3. Broken Steel nostaa alkuperäistä 20 tason level cappia 10:ellä ja jatkaa tarinaa eteenpäin.
Bad vs Good
Käytän jälleen esimerkkinä pelimaailman suurta käänteentekijää, oi kaunista ja käsittämätöntä Skyrimia. Yksi osa-alue jossa Skyrim floppasi ja Fallout onnistui oli omasta mielestäni roolipelin tärkein osa-alue. Roolipelaaminen. Ainoa asia jossa Skyrim oikeasti toteutti niin kutsuttua roolipelaamista oli erilaisten taitojen eli perkkien hyödyntäminen ja erikoistuminen esim jousiammuntaan sitä mukaan kun kyseistä taitoa käytti. Lopulta tämäkin oli turhaa koska kovimmat nördet hakkasivat itsensä viimeisen levuun asti ja heistä tuli kaiken osaavia superomguuberjonneja, täydellisiä sotilaita ilman erikoistumisia ilman heikkouksia millään osa-alueella, ja kuvitella että tähän jokainen vielä pyrkii. Tottakai jokainen lopulta erikoistuu siihen tappomenetelmään josta ite tykkää mutta ero on suuri jos vertaapa vaikka Dragon Ageen. Falloutin S.P.E.C.I.A.L- moottori ja vänkyrä maailma pystyy taasen siihen mihin muut ei. Mitä hulluimpiin ja hassuimpiin erikoistumisiin. Esimerkkinä voit olla vaikka kaiken tieltään räjäyttävä mekaanikko jolla on hyvät puhetaidot, sekä hirvee Hannu Hanhi mutta voi ei, koska et panostanut Enduranceen sinulla on huono kunto ja koska et myöskään harjoittanut Perceptionia olet sokea kuin lepakko, ei voi mitään deal with it. Fallout on panoittelemista eri roolien välillä ja juuri tämä tuo Falloutille lisää pelitunteja kun itse haluaa kokeilla eri rooleja. Kaikella on rajansa ja juuri sopivissa määrin. Loistavaa.
Toisin kuin Skyrimissa, Falloutissa saa oikeasti olla joko hyvis tai pahis, siis ihan oikeasti.
Esimerkki. Pelissä esiintyy kaupunki nimeltä Megaton joka on väistämättäkin pelaajan ensimmäinen asutusalue. Nimensä kaupunki on saanut sen pohjalla nököttävästi ihkaoikeasta atomipommista. Huom! tämä tarina ei kuulu main questiin. Eri puolia on kolme.Kaupunkilaiset, Kultti ja Pinkertonin pahikset. Pommin purkaminen edustaa hyvyyttä ja kaupunkilaisten kiitollisuutta. Neutraali puoli on olla tekemättä mitään koska kaupungissa on kultti joka haluaa pitää pommin koskemattomana. Paha puoli on pommin räjäyttäminen jonka seurauksena joka iikka kuolee (paitsi yksi), palkkiona suuret määrät rahaa ja hulppea kämppä Penningtonin hotellissa. Mitä ikinä teetkin pelissä pienistä asioista suuriin se tulee näkymään ei vaan pelin lopullisessa tuloksessa vaan kaikkialla. Radiossa nimeäsi kuulutellan Pelastajaksi/Ihmiskunnan tuhoksi. Tämä mahdollistaa erilaisten roolien pelaamisen hyviksen ja pahiksen välillä. Hyviksen kannalta on tärkeää tietenkin kehittää puhumistaitoja jotta asiat voidaan selvittää ilman turhaa verenvuodatusta. Pahikset eivät tätä taitoa tarvitse koska voivat simppelisti vain tappaa kaiken tiellä osuvan, joka btw ei ole mahdollsita Skyrimissä( Okei liioittelin hieman, myönnettään, kaikkia ei voi tappaa, tosin New Vegasissa tämä on mahdollista!). Hyviksenä olemisesta tehdään siis tahallaan vaikeaa, mutta omalla tavallaan palkitsevaa. Suurin panostus pelissä onkin varmaan puhumisella, johon ei koskaan kyllästy. Sekaan on laitettu sopiva määrä huumoria ja jokainen vähänkin tärkeä henkilö on omanlaisensa persoona. Yleensä keskustelu koittaa tuoda esille kaikki mahdolliset menetelmät uhkailusta suostuttelemiseen ja niin edelleen. Puhuminen eroaa kuitenkin hyvin suuresti muista peleistä, ja vain omaksi edukseen. Äänimailma on tasokas mutta rajallinen. Monet ääninäyttelijät ovat samoja henkilöitä, mikä ei sinänsä haittaa mutta rikkoo paljon täydellisyyttä. Oman kortensa kekoon tuo kuitenkin ylivoimaisen hyvän äänityöskentelyn tehneen Erik Todd Dellumsin joka esitti pelin radiokanavan ankkuria Three Dogia.
Lopuksi haluaisin sanoa että jos minulla olisi yksi toivomus mailmassa, toivoisin että Fallout 3 ja siihen liittyvät muistikuvat poistuisivat mielestäni. Ei, ei siksi että Fallout 3 oli huono peli ja näen siitä painajaisia, vaan siksi että voisin pelata sen uudelleen ja kokea kaikki ne tunteet ja kommellukset sekä hyvät ikimuistoiset hetket jotka peli toi tullessaan uudelleen, kokea ne pelin ensimmäiset 20 tuntia uudestaan niin kuin vuonna 2008. Kiitos Bethesdalle hyvästä pelistä. Ja kiitos isoveljelleni pelin suosittelemisesta. Ja kiitos kaikille vatipää ystäville jotka vihaavat Fallout 3:sta eivätkä pitäneet siitä, juuri se on syy siihen miksi minä pidän.
SpN Susi arvioi:
100/100
Tarina
Toisin kuin muut roolipelit yleisesti Fallout 3 ei koostu valinnoista jotka tehdään pelkästään lopullisen ratkaisun eteen, vaan Fallout on kuin yksi suuri kokoelma jossa päätarina on vain yksi pieni osa. Falloutia on kritisoitu ja haukuttu tästä mutta omasta mielestä tämä on täyttä neroutta. Tekemällä tämän simppelin vaihdoksen Fallout tekee sen mihin kukaan peli ennen sitä tai sen jälkeen ei ole pystynyt. Fallout itsessään jopa kannustaa tutkimaan maailmaa ja lukemaan koko teoksen ennen viimeiselle sivulle kurkistamista niin kuin kuulukin. Ai miten vai? Kun Falloutin päätarinan vetää yhellä tallennuksella kerran läpi, ei paluuta ole. Peli loppuu.
Jos Falloutin oikeasti vetää läpi kiiressä vain main questiä ajatellen on lopputulos luultavasti hyvin karvas koska Fallout ei oikeastaan panosta tarinaan hyvin syvällisesti. Tämä on kuitenkin aivonystyröideni mukaan mahdotonta koska tätä peliä joko rakastaa tai vihaa, ja vähintään puolivälissäkin meidän perustomppamme tajuaa eksyä matkalla seuraavaan main questiinsä johonkin pikku kylään juttelemaan vanhalle äijälle joka tarvitsee apua. Ja kas vain, uusi tarina muiden joukossa avautuu.
Päätarina ja Taustanarina
Peli sijoittuu siis herran vuoteen 2277, postapokalyptiseen ydinsodan runtelemaan jenkkilään, tarkemmin sanottuna sinne pyhimpään eli pääkaupunkiin Washington D.C:hin ja sitä ympäröiviin alueisiin. Kuten Bethesdan kauniisiin muotTiin kuuluu, peli on pelattavissa sekä 1. ja 3. persoonasta. Pelaaja syntyy täydelliseen mailmaan kuplan sisälle, paikkaan jonne ei ulkopuolisia oteta. Tarkoittaen että massiivinen ovi kuplan eli ´´Vaultin´´
ja karun ulkomaailman välillä pysyy kiinni. Ikuisesti. Vault on siis maan sisään rakennettu suuri bunkkeri jonne vain eliitit ja nopeimmat pääsivät suojaan radioaktiivisuudelta eivätkä muuttuneet kuolleiksi noin 100 vuotta sitten. Tälläiseen maailmaan syntyy päähenkilömme ja peli alkaakin hassusti vauvan vaatteissa edeten lapsuuten ja teini-ikään kunnes puff, isi katoaa ja Vault menee sekaisin. Tässä ohessa opitaankin kaikki ja nämä ajat toimvat jotenkuten tutorialina pelille. Kaiken tohinan keskellä päähenkilömme päätyy ulos ulkomailmaan isänsä perään, koska häntä syytetään tapahtumista ja näin peli alkaa.
Peliin on ilmestynyt jälkeenpäin 5 lisäosaa
Operation: Anchorage, The Pitt, Broken Steel, Point Lookout ja Mothership Zeta. Lisäosista 3. Broken Steel nostaa alkuperäistä 20 tason level cappia 10:ellä ja jatkaa tarinaa eteenpäin.
Bad vs Good
Käytän jälleen esimerkkinä pelimaailman suurta käänteentekijää, oi kaunista ja käsittämätöntä Skyrimia. Yksi osa-alue jossa Skyrim floppasi ja Fallout onnistui oli omasta mielestäni roolipelin tärkein osa-alue. Roolipelaaminen. Ainoa asia jossa Skyrim oikeasti toteutti niin kutsuttua roolipelaamista oli erilaisten taitojen eli perkkien hyödyntäminen ja erikoistuminen esim jousiammuntaan sitä mukaan kun kyseistä taitoa käytti. Lopulta tämäkin oli turhaa koska kovimmat nördet hakkasivat itsensä viimeisen levuun asti ja heistä tuli kaiken osaavia superomguuberjonneja, täydellisiä sotilaita ilman erikoistumisia ilman heikkouksia millään osa-alueella, ja kuvitella että tähän jokainen vielä pyrkii. Tottakai jokainen lopulta erikoistuu siihen tappomenetelmään josta ite tykkää mutta ero on suuri jos vertaapa vaikka Dragon Ageen. Falloutin S.P.E.C.I.A.L- moottori ja vänkyrä maailma pystyy taasen siihen mihin muut ei. Mitä hulluimpiin ja hassuimpiin erikoistumisiin. Esimerkkinä voit olla vaikka kaiken tieltään räjäyttävä mekaanikko jolla on hyvät puhetaidot, sekä hirvee Hannu Hanhi mutta voi ei, koska et panostanut Enduranceen sinulla on huono kunto ja koska et myöskään harjoittanut Perceptionia olet sokea kuin lepakko, ei voi mitään deal with it. Fallout on panoittelemista eri roolien välillä ja juuri tämä tuo Falloutille lisää pelitunteja kun itse haluaa kokeilla eri rooleja. Kaikella on rajansa ja juuri sopivissa määrin. Loistavaa.
Toisin kuin Skyrimissa, Falloutissa saa oikeasti olla joko hyvis tai pahis, siis ihan oikeasti.
Esimerkki. Pelissä esiintyy kaupunki nimeltä Megaton joka on väistämättäkin pelaajan ensimmäinen asutusalue. Nimensä kaupunki on saanut sen pohjalla nököttävästi ihkaoikeasta atomipommista. Huom! tämä tarina ei kuulu main questiin. Eri puolia on kolme.Kaupunkilaiset, Kultti ja Pinkertonin pahikset. Pommin purkaminen edustaa hyvyyttä ja kaupunkilaisten kiitollisuutta. Neutraali puoli on olla tekemättä mitään koska kaupungissa on kultti joka haluaa pitää pommin koskemattomana. Paha puoli on pommin räjäyttäminen jonka seurauksena joka iikka kuolee (paitsi yksi), palkkiona suuret määrät rahaa ja hulppea kämppä Penningtonin hotellissa. Mitä ikinä teetkin pelissä pienistä asioista suuriin se tulee näkymään ei vaan pelin lopullisessa tuloksessa vaan kaikkialla. Radiossa nimeäsi kuulutellan Pelastajaksi/Ihmiskunnan tuhoksi. Tämä mahdollistaa erilaisten roolien pelaamisen hyviksen ja pahiksen välillä. Hyviksen kannalta on tärkeää tietenkin kehittää puhumistaitoja jotta asiat voidaan selvittää ilman turhaa verenvuodatusta. Pahikset eivät tätä taitoa tarvitse koska voivat simppelisti vain tappaa kaiken tiellä osuvan, joka btw ei ole mahdollsita Skyrimissä( Okei liioittelin hieman, myönnettään, kaikkia ei voi tappaa, tosin New Vegasissa tämä on mahdollista!). Hyviksenä olemisesta tehdään siis tahallaan vaikeaa, mutta omalla tavallaan palkitsevaa. Suurin panostus pelissä onkin varmaan puhumisella, johon ei koskaan kyllästy. Sekaan on laitettu sopiva määrä huumoria ja jokainen vähänkin tärkeä henkilö on omanlaisensa persoona. Yleensä keskustelu koittaa tuoda esille kaikki mahdolliset menetelmät uhkailusta suostuttelemiseen ja niin edelleen. Puhuminen eroaa kuitenkin hyvin suuresti muista peleistä, ja vain omaksi edukseen. Äänimailma on tasokas mutta rajallinen. Monet ääninäyttelijät ovat samoja henkilöitä, mikä ei sinänsä haittaa mutta rikkoo paljon täydellisyyttä. Oman kortensa kekoon tuo kuitenkin ylivoimaisen hyvän äänityöskentelyn tehneen Erik Todd Dellumsin joka esitti pelin radiokanavan ankkuria Three Dogia.
Lopuksi haluaisin sanoa että jos minulla olisi yksi toivomus mailmassa, toivoisin että Fallout 3 ja siihen liittyvät muistikuvat poistuisivat mielestäni. Ei, ei siksi että Fallout 3 oli huono peli ja näen siitä painajaisia, vaan siksi että voisin pelata sen uudelleen ja kokea kaikki ne tunteet ja kommellukset sekä hyvät ikimuistoiset hetket jotka peli toi tullessaan uudelleen, kokea ne pelin ensimmäiset 20 tuntia uudestaan niin kuin vuonna 2008. Kiitos Bethesdalle hyvästä pelistä. Ja kiitos isoveljelleni pelin suosittelemisesta. Ja kiitos kaikille vatipää ystäville jotka vihaavat Fallout 3:sta eivätkä pitäneet siitä, juuri se on syy siihen miksi minä pidän.
SpN Susi arvioi:
100/100
Red Dead Redemption
Red Dead Redemption on yksi parhaimmista peleistäni. Siinä riittää tekemistä vielä, kun on tarinankin läpäissyt esimerkiksi metsästäminen. Pelissä on hyvä tarina ja ei tekisi mieli tehdä muuta kuin pelata tarinaa eteenpäin. Hahmotkin on onnistuttu tekemään hyvin ja maisemat ovat upeita. Red Dead Redemption Multiplayer on todella hauskaa, varsinkin kavereiden kanssa. Eläimet on tuotu myös Multiplayeriin ja niiden metsästäminen on hauskaa puuhaa myös Multiplayerissä. Ainoa huono puoli Multiplayerissä on, kun junia ei ole. Single playerissä ei huonoja puolia olekaan.
SinglePlayer
+Tarina
+Eläimet
+Hahmot
+Maisemat
+Monipuoliset aseet
Multiplayer
+Free Roam
+Eläimet
+Saa liikkua vapaasti
Red Dead Redemptionssa on myös lisäosa:
Undead Nightmarea en ole vielä pelannut paljon mutta mitä olen pelannut on ollut hauskaa.
OM3NA arvioi:
100/100
SinglePlayer
+Tarina
+Eläimet
+Hahmot
+Maisemat
+Monipuoliset aseet
Multiplayer
+Free Roam
+Eläimet
+Saa liikkua vapaasti
Red Dead Redemptionssa on myös lisäosa:
Undead Nightmarea en ole vielä pelannut paljon mutta mitä olen pelannut on ollut hauskaa.
OM3NA arvioi:
100/100
Red Dead Redemption
Ei voi muuta kun täydet pisteet täräyttää. Todella avoin pelimaailma ja tekemistä riittää. Kun olet pelannut pelin läpi niin sinun on lähes pakko ostaa undead nightmare versio. Todella hyvä!!
anothermikko99 arvioi:
100/100
anothermikko99 arvioi:
100/100
Batman: Arkham City
pelin grafiikat aivan loistavaa tasoa pieniä yksityis kohtia myöten, peli jatkaa edeltäjänsä tapaan siinä missä ensimmäinen osa oli, pieniä lisä muutoksia tehty kuten taistelu liikkeiden monipuolisuus kuten 2 vihollisen yhtäaikainen eliminointi. Kartta ja sivutehtävien määrä on laaja, Catwomanilla pelaaminen tuo kivaa vaihteua miehiseen testosteroni mättöön. Pelissä liikkeiden ja liikkuminen on mielestäni sujuvampaa kuin edellisessä sillä köydellä liikkuminen pitkin kaupunkia sujuu mallikkaasti. Sivu tehtäviä on runsaasti sekä monipuolisia, tehtävien toisto näkyy vähäisempänä, Toisaltaan iso kartta saattaa välillä ärsyttää siinä mielessä että toisesta päästä karttaa juokseminen toiseen päähän saattaa olla välillä turhauttavaa. peli on kuitenkin pitkä kestoinen ja peli tunteja rapsahtaa runsaasti yhdelläkin peli kerralla, challence tehtävät löytyy edelleen jossa pistekertoimia kerätään ja hunter tehtävässä missä pitää eliminoida viholliset tietyllä tavalla. peli on edelleen "rankkamainen" kuten edellinenkin osa. Todellinen aarre batman faneille sekä kunnon mättö ystäville.
JorZa arvioi:
93/100
JorZa arvioi:
93/100
Gears of War 3
"Come on, baby! Die for papa!"
Gears of War 3, eräs kuluvan vuoden isoimmin hypetetyistä peleistä onnistuu tahollaan täyttämään ja ylittämään suuren määrän odotuksia, mutta jättää myös kosolti asioita puolitiehen, roikkumaan tai täysin tarjoamatta.
"Let´s do this!"
Kampanjan osalta peli seuraa liiankin turvallisesti aiempien osien muovaamaa linjaa. Pelisarjaan aivan ideaalisesti sopiva neljän pelaajan co-op on lopultakin onnistuttu implementoimaan mukaan, mutta sen ohella muut uudistukset jäävät häviävän vähäisiksi. Kiinteän coverin takaa tulen jakaminen on yhä tapa taistella, plus dialogi koostuu edelleen kuivasta sarkasmista, military-bravadosta sekä kaiken kaikkiaan laineista, jotka hahmolta hahmolle vaihdettaessakaan eivät rampauta tarinan etenemistä juurikaan. Tämä tarkoittaa todella muovisia persoonallisuuksia etenkin sarjaan esitellyille uusille naamoille, mutta isona plussana aina yhtä ihastuttava Claudia Black on suonut äänensä eräille näistä tuoreimmista lisäyksistä. Mutta hei, eihän tänne olla tultu tekemään ystäviä tai jakelemaan karismaa, vaan tappamaan grubseja, big-time!
"You´re even fuglier when you´re dead!"
Ja sehän jos mikä tässä pelissä toimiikin. Horde-tila on kokenut varsin tervetulleen potkaisun kohti parempaa, kun aiemmasta poiketen urheat Gearit voivat nyt rakennella barrikaadeja, turretteja sekä muita upgrade-herkkiä vahvistuksia pitääkseen Locustit ja Lambentit aisoissa entistäkin tiukemmin.
Multiplayerin osalta peli jakaa omia mielipiteitäni vahvasti, koska löydän tästä sarjan kolmannesta osasta paljon hyvää sekä huonoa sanottavaa.
Aivan aluksi, sarjaa jo vuosia kalvaneet yhteysongelmat ja epäreilut edut (host) on vihdoinkin vaivauduttu eliminoimaan, tehden pelattavuudesta todella sulavan ja suurimman osan ajasta jopa moitteettoman. Jos ihmispelaajia ei löydy tai putoaa pois kesken matsin, matsi tasapainotetaan boteilla. Arsenaalia on kasvatettu entisestään, ja etenkin pari tutuksi tullutta aloitusasetta ovat nauttineet yhtä lailla suosiota kuin vihaakin vannoutuneimpien veteraanien keskuudessa. Silti vasta mappien kohdalla koen isoimman pettymykseni. Olen koittanut pohtia, mikä teki ensimmäisen osan kentistä niin mahtavia ja muistettavia, ja samalla olen kelaillut, miksi mahdan inhota jatko-osien karttoja niin vahvasti. Ainoa järkevä argumentti jonka keksin, on koko. Tietenkin, mappeja on täytynyt laajentaa ja ahtaita tiloja vähentää, jotta sarjassa päänsä kohottanut rifle-sodankäynti edustaisi varteenotettavaa roolia kaiken boomstick-räiskinnän seassa. All in all, en löydä uusista kartoista juurikaan kehumisen aihetta, ja ainoat nostalgian ja mielihyvän sekaiset fiilikset koen kun Gridlockin Longshot-parveke otetaan valloituksen kohteeksi.
Jotten vallan unohda, peliin on myöskin lisätty aivan uusi Beast-tila, jossa pääsee valitsemaan mieleisensä Locustin vanhemmista tutuista ja muutamasta uudemmasta variaatiosta. Tavoitteena on wave kerrallaan hajoittaa aina yhtä päättäväisten ihmisten puolustus, kunnes itse herra Prescott saadaan kyykytettyä kuningattaren nimissä.
Loppujen lopuksi kyseinen peli on kiistatta äärimmäisen toimivaa ja valmiiksi hiottua viihdettä, mutta silti aiemmin koettu fiilis jää puuttumaan. Pelaajille tarjottu mieletön määrä unlockattavia mitaleita arvatenkin varmistaa pitkän elinkaaren pelille, ja sehän on pääasia. Kaupallisten nykykikkojen mukaisesti tämäkin peli tulee epäilyksettä saavuttamaan täyden potentiaalinsa vasta DLC-contentin myötä, joka sekin koostuu osittain jo nähdystä materiaalista. Mr. RAAM, anyone?
"Ey, you´re blockin´ my shots, man!"
Pelissä esitellyt uudistukset ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta tuovat siitä huolimatta ajatuksiini kyisen kysymyksen: Miksi vasta nyt? En ole asiantuntija, mutten usko näiden parannusten todella olleen saavuttamattomissa teknisten resurssien kannalta, ja ne oltaisiin voitu sisällyttää jo aiemmin sarjaan.
Jatkosta tietämättömänä sanoisin tämän pelisarjan tehneen tehtävänsä nykysukupolven konsoleilla paremmin kuin onnistuneesti, eikä Cliff Blessinkin hymyä käy enää lannistaminen.
"Had to happen!"
Jabi1 arvioi:
80/100
Gears of War 3, eräs kuluvan vuoden isoimmin hypetetyistä peleistä onnistuu tahollaan täyttämään ja ylittämään suuren määrän odotuksia, mutta jättää myös kosolti asioita puolitiehen, roikkumaan tai täysin tarjoamatta.
"Let´s do this!"
Kampanjan osalta peli seuraa liiankin turvallisesti aiempien osien muovaamaa linjaa. Pelisarjaan aivan ideaalisesti sopiva neljän pelaajan co-op on lopultakin onnistuttu implementoimaan mukaan, mutta sen ohella muut uudistukset jäävät häviävän vähäisiksi. Kiinteän coverin takaa tulen jakaminen on yhä tapa taistella, plus dialogi koostuu edelleen kuivasta sarkasmista, military-bravadosta sekä kaiken kaikkiaan laineista, jotka hahmolta hahmolle vaihdettaessakaan eivät rampauta tarinan etenemistä juurikaan. Tämä tarkoittaa todella muovisia persoonallisuuksia etenkin sarjaan esitellyille uusille naamoille, mutta isona plussana aina yhtä ihastuttava Claudia Black on suonut äänensä eräille näistä tuoreimmista lisäyksistä. Mutta hei, eihän tänne olla tultu tekemään ystäviä tai jakelemaan karismaa, vaan tappamaan grubseja, big-time!
"You´re even fuglier when you´re dead!"
Ja sehän jos mikä tässä pelissä toimiikin. Horde-tila on kokenut varsin tervetulleen potkaisun kohti parempaa, kun aiemmasta poiketen urheat Gearit voivat nyt rakennella barrikaadeja, turretteja sekä muita upgrade-herkkiä vahvistuksia pitääkseen Locustit ja Lambentit aisoissa entistäkin tiukemmin.
Multiplayerin osalta peli jakaa omia mielipiteitäni vahvasti, koska löydän tästä sarjan kolmannesta osasta paljon hyvää sekä huonoa sanottavaa.
Aivan aluksi, sarjaa jo vuosia kalvaneet yhteysongelmat ja epäreilut edut (host) on vihdoinkin vaivauduttu eliminoimaan, tehden pelattavuudesta todella sulavan ja suurimman osan ajasta jopa moitteettoman. Jos ihmispelaajia ei löydy tai putoaa pois kesken matsin, matsi tasapainotetaan boteilla. Arsenaalia on kasvatettu entisestään, ja etenkin pari tutuksi tullutta aloitusasetta ovat nauttineet yhtä lailla suosiota kuin vihaakin vannoutuneimpien veteraanien keskuudessa. Silti vasta mappien kohdalla koen isoimman pettymykseni. Olen koittanut pohtia, mikä teki ensimmäisen osan kentistä niin mahtavia ja muistettavia, ja samalla olen kelaillut, miksi mahdan inhota jatko-osien karttoja niin vahvasti. Ainoa järkevä argumentti jonka keksin, on koko. Tietenkin, mappeja on täytynyt laajentaa ja ahtaita tiloja vähentää, jotta sarjassa päänsä kohottanut rifle-sodankäynti edustaisi varteenotettavaa roolia kaiken boomstick-räiskinnän seassa. All in all, en löydä uusista kartoista juurikaan kehumisen aihetta, ja ainoat nostalgian ja mielihyvän sekaiset fiilikset koen kun Gridlockin Longshot-parveke otetaan valloituksen kohteeksi.
Jotten vallan unohda, peliin on myöskin lisätty aivan uusi Beast-tila, jossa pääsee valitsemaan mieleisensä Locustin vanhemmista tutuista ja muutamasta uudemmasta variaatiosta. Tavoitteena on wave kerrallaan hajoittaa aina yhtä päättäväisten ihmisten puolustus, kunnes itse herra Prescott saadaan kyykytettyä kuningattaren nimissä.
Loppujen lopuksi kyseinen peli on kiistatta äärimmäisen toimivaa ja valmiiksi hiottua viihdettä, mutta silti aiemmin koettu fiilis jää puuttumaan. Pelaajille tarjottu mieletön määrä unlockattavia mitaleita arvatenkin varmistaa pitkän elinkaaren pelille, ja sehän on pääasia. Kaupallisten nykykikkojen mukaisesti tämäkin peli tulee epäilyksettä saavuttamaan täyden potentiaalinsa vasta DLC-contentin myötä, joka sekin koostuu osittain jo nähdystä materiaalista. Mr. RAAM, anyone?
"Ey, you´re blockin´ my shots, man!"
Pelissä esitellyt uudistukset ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta tuovat siitä huolimatta ajatuksiini kyisen kysymyksen: Miksi vasta nyt? En ole asiantuntija, mutten usko näiden parannusten todella olleen saavuttamattomissa teknisten resurssien kannalta, ja ne oltaisiin voitu sisällyttää jo aiemmin sarjaan.
Jatkosta tietämättömänä sanoisin tämän pelisarjan tehneen tehtävänsä nykysukupolven konsoleilla paremmin kuin onnistuneesti, eikä Cliff Blessinkin hymyä käy enää lannistaminen.
"Had to happen!"
Jabi1 arvioi:
80/100
Gears of War 3
Minun mielestäni peli ansaitsee 85, koska tämä oli huima parannus Gears of War 1&2 verrattuna. Beastin ja horden ansiosta annan korkean arvosanan, ja eihä tuossa singleplayerissäkään mitään vikaa ole. Mutta multiplayerissä on viellä parannettavaa. Esimerkiksi Sawed off shotgun on aivan liian tehokas, vaikka se kaksi luotia yhdellä ampuukin, Retro lancer on liian epätarkka ase vaikka tehoakin löytyy, iso miinus on se kuinka vähän moninpeli mappeja on pelattavissa. toivottavasti niitä mappeja tulee lisää, mutta olisi ollut hyvä että ois defaulttina olisi ollutkin jo vaikka esim 15 mappia. Mutta suosittelen Gears of War 3 pelin ostoa, jos tykkää vähänkin räiskinnästä.
LowlandMiller arvioi:
85/100
LowlandMiller arvioi:
85/100
Call of Duty: Black Ops
Call of Duty: Black Ops
tiivistelmä
Cod:Black Opsiin kohdistui ennakkoodotuksia, epäilyjä ja skeptisyyttä. Omasta mielestäni täysin ilman syytä. Call of Duty 3 oli loistava peli ja Call of Duty: World at War teki jotain, mitä itsekin epäilin eli onnistui vieläkin lypsämään WWII aiheesta mainion pelin, jossa oli huonot puolensa, ja hyvät puolensa(vaati oikeasti taitoa, hyvä kenttäsuunnittelu, ja esitteli silloin uuden pelimuodon Nazi Zombiesin, HC ja Coren ero yms..?).
Treyarch ei ollut vieläkään valmis siirtymään nykyaikaan vaan jäi jonnekkin väliin, nimittäin kylmän sodan ajoille, joka antoi käsikirjoittajille periaatessa vapaat kädet pelin kulussa, ja vihdoin käsikirjoittajat pääsivät työhönsä eikä vain kirjoittamaan one-linereitä, niinkuin WaWissa, ja se näkyy. Pojat ovat varmasti yöt ja päivät miettineet ja rustanneet juonenkäänteitä, kerrankin saaden Call of Duty pelisarjalle jonkinlaisen tarinankuljetuksen poiketen MW 2:sen surffailusta ympäri maita jahdaten tätä ja sitten tota. Tietysti ei kyseessä ole mikään romaani, mutta itse olen tyytyväinen tulokseen. Myös erityisesti SP:en tarjoama vaihtelu pelkästä normitaistelusta helikopterin ajeluun, mopon ohjastamiseen, minigunin kanssa ampumiseen, ja loistavaan Kowloonin kattopomppimiseen on edellisen osan syytä otettava seuraavaan Codiin mallia koska viime osan suurimmat vaihtelut käytiin lähinnä tylsillä Predator läiskinnöillä. Yhtä asiaa olisin odottanut: nimittäin melkeinpä tavaksi muodostunutta Stealth Sniper- hiiviskelyä jota tarjottiin MW 2:ssa jopa kaksin kappalein, ja olikin SP:rin parasta antia. Mutta Ei. Vielä enemmän pettymystä tuotti yksinpelin kesto. 5-6 tuntia!?!? really? Kaikki korvaantuu tietty multiplayerin huimilla tuntimäärillä mutta silti.
Arvostelu pelkästä Yksinpelistä.
SpN Susi arvioi:
83/100
tiivistelmä
Cod:Black Opsiin kohdistui ennakkoodotuksia, epäilyjä ja skeptisyyttä. Omasta mielestäni täysin ilman syytä. Call of Duty 3 oli loistava peli ja Call of Duty: World at War teki jotain, mitä itsekin epäilin eli onnistui vieläkin lypsämään WWII aiheesta mainion pelin, jossa oli huonot puolensa, ja hyvät puolensa(vaati oikeasti taitoa, hyvä kenttäsuunnittelu, ja esitteli silloin uuden pelimuodon Nazi Zombiesin, HC ja Coren ero yms..?).
Treyarch ei ollut vieläkään valmis siirtymään nykyaikaan vaan jäi jonnekkin väliin, nimittäin kylmän sodan ajoille, joka antoi käsikirjoittajille periaatessa vapaat kädet pelin kulussa, ja vihdoin käsikirjoittajat pääsivät työhönsä eikä vain kirjoittamaan one-linereitä, niinkuin WaWissa, ja se näkyy. Pojat ovat varmasti yöt ja päivät miettineet ja rustanneet juonenkäänteitä, kerrankin saaden Call of Duty pelisarjalle jonkinlaisen tarinankuljetuksen poiketen MW 2:sen surffailusta ympäri maita jahdaten tätä ja sitten tota. Tietysti ei kyseessä ole mikään romaani, mutta itse olen tyytyväinen tulokseen. Myös erityisesti SP:en tarjoama vaihtelu pelkästä normitaistelusta helikopterin ajeluun, mopon ohjastamiseen, minigunin kanssa ampumiseen, ja loistavaan Kowloonin kattopomppimiseen on edellisen osan syytä otettava seuraavaan Codiin mallia koska viime osan suurimmat vaihtelut käytiin lähinnä tylsillä Predator läiskinnöillä. Yhtä asiaa olisin odottanut: nimittäin melkeinpä tavaksi muodostunutta Stealth Sniper- hiiviskelyä jota tarjottiin MW 2:ssa jopa kaksin kappalein, ja olikin SP:rin parasta antia. Mutta Ei. Vielä enemmän pettymystä tuotti yksinpelin kesto. 5-6 tuntia!?!? really? Kaikki korvaantuu tietty multiplayerin huimilla tuntimäärillä mutta silti.
Arvostelu pelkästä Yksinpelistä.
SpN Susi arvioi:
83/100
LEGO Indiana Jones 2
LEGO INDIANA JONES 2
LEGO INDYN TARINA JATKUU
Pelin kakkos osalta en odottanut niin paljon kuin ensimmäiseltä osalta,toisaalta peli oli positiivinen yllätys sillä siinä on pieni muotoinen free-roam ja kenttäeditori jossa voi muokata/tehdä omia kenttiä. Pelin kentät sijoittuvat kaikkiin Indiana Jones elokuviin mutta painottuu enimmäkseen uusimpaan leffaan. Kenttäeditorissa voit valita haluamasia maiseman ja ympäriston sitten voit muokata alustaa ja ostaa sinne haluamasia esineitä aseita ja ajoneuvoja.
GERoNIMo arvioi:
67/100
LEGO INDYN TARINA JATKUU
Pelin kakkos osalta en odottanut niin paljon kuin ensimmäiseltä osalta,toisaalta peli oli positiivinen yllätys sillä siinä on pieni muotoinen free-roam ja kenttäeditori jossa voi muokata/tehdä omia kenttiä. Pelin kentät sijoittuvat kaikkiin Indiana Jones elokuviin mutta painottuu enimmäkseen uusimpaan leffaan. Kenttäeditorissa voit valita haluamasia maiseman ja ympäriston sitten voit muokata alustaa ja ostaa sinne haluamasia esineitä aseita ja ajoneuvoja.
GERoNIMo arvioi:
67/100
Duke Nukem Forever
Mahtava peli! Single playeri oli loistavaa mättöä huumori lausahduksineen, liveltä en odottanutkaan mitään, kun pojat olivat vain petranneet Campaingniin täysin. Perus Duke meininkiä!
Hekar713 arvioi:
90/100
Hekar713 arvioi:
90/100
Call of Duty: Black Ops
Eli nytten sitten arvostelussa suositun Call Of Duty-Pelisarjan pääsarjaan kuuluva seitsemäs tekele, eli Call Of Duty Black Ops.
HUOM! ARVOSTELU SISÄLTÄÄ SPOILEREITA PELISTÄ!!!
Ensimmäisenä kun pelin pistää sisään niin näkee jo cutscenen missä nainen luettelee numeroita, ja tästä päättelee jo että yksinpelin tarinaan ja salaperäisyyteen on panostettu huomattavasti.
Kun päävalikko aukeaa, huomaa itse istuvansa "kidutustuolissa", kuulusteluhuoneessa joka on täynnä televisioita ja joista näkyy ohimennen ties minkälaista videonpätkää, ja erilasia numeroita. Myös treyarching logo (yllättäen) ilmestyy välistä. Taustalla ikkunan takana huomaa "kiduttajan"/"haastattelijan", joka välillä sanoo jos minkälaista asiaa.
Heti kun yksinpelin pistää käyntiin niin tehtävä ei ala heti, vaan vielä istuskellaan tuolissa ja saadaan selville kuka oikein pelaaja on ja miksi hän istuu siinä. Pelin yksinpelin tarinassa pelaaja muistelee Vietnamin sodan aikaisia tapahtumia, missä on käynyt ja ynnä muuta. Samalla yritetään saada selville mistä päin maailma ollaan lähettämässä "numerosarjoja" tai aktivointikoodeja ja sadat Yhdysvalloissa olevat "nukkuvat terroristi solut" päästävät vapaaksi vaarallista Nova 6 -kaasua joka tappaa niin nopeasti että olet kuollut ennen kuin osut lattiaan.
Yksinpelin aikana pelaaja sekkailee aina Kuubasta pentagoniin, ja aina Vietnamin sodan eri vaiheisiin. Yksinpelin tarina on hyvin "tunnelmallinen" ja salaperäinen, ja myös hyvin mukaansa tempaava, mutta loppujen lopuksi yksinpeli jää hyvin lyhyeksi, 4-5 tunnin peliksi.
Pelistä löytyy myös Call Of Duty: World At War -pelistä tuttu "Nazi Zombies -pelimuoto, joka on nytten nimettä vain "Zombies" -Pelimuodoksi, ja toinen co-op -pelimuoto on "Dead Ops Arcade" jossa ammutaan zombeja ylhäältä katsottuna vanhaan "arcade"-tyyliin. Dead Ops Arcade on hauskaa ajanvietettä, mutta kun sitä kerran kaksi on pelattu, alkaa ilo siitä menemään, mutta ajanvietettä riittää puolesta tunnista-kahteen tuntiin.
Zombies-pelimuodon mappeja tässä pelissä on alusta asti kaksi, toinen on "Kino Der Toten", jossa seikkailevat World At War:ista tutut Nazi Zombies-hahmot. Toinen Zombies mappi on nimeltään "Five", jossa taistellaan pentagonissa zombeja vastaan ja hahmoin ovat, John F. Kennedy, Robert McNamara, Fidel Castro ja Richard Nixon. Zombies-pelimuoto on hauskaa ajanvietettä pariksi tunniksi, mutta ajan kulueesa mapit alkavat kulumaan ja ilo niistä alkaa puuttumaan.
Mutta moninpeli sitten nostaakin tämän peli pisteitä ja peliaikaa, aikaisemmasta pelistä korjatut ns. "noobitaktiikat" ja aseet on korjattu tai joko poistettu. Moninpelin puolelle on myös lisätty Combat Training-bottipelimuoto, jossa "harjoitellaan" tietokoneen tekoälyn ohjaamia botteja vastaan, joka on mukavaa ajan vietettä aluksi ja myös välillä internet-moninpelin välistä. Mutta Combat Trainingin botit ovat varsin huonosti suunniteltuja; joko botit ovat aivan tyhmiä, tai sitten niillä on tähtäys niin kohdallaa että melkein seinien läpikin tähtäävät.
Xbox Liven välisessä moninpelissä on taas vanhat tutut pelimuodot aiemmista peleistä, ja moninpelikin näyttää aika samalta kuin aikaisemmin, ainoastaan tällä kertaa aseet ja "attachment"-lisäosat osteetna CoD-Pisteillä, joita saa pelaamalla, saamalla leveleitä, suorittamalla "Contract"-Sopimuksia ja pelaamalla aivan uusia Wager Match-pelimuotoja.
Wager Match-pelimuodot ovat kolmella eri "playlist"-pelimuotolistoilla, ja ne muistuttavat oikean elämän uhkapelejä, kun menet jollekkin "playlistille", valitsetko sitten "Ante Up" (10CP maksu), "Weekend Gambler" (1000CP maksu) tai sitten "High Rollerin" (10000CP maksu), niin saat valita neljästä eri pelimuodosta (Paitsi High Roller-playlistilla), joita ovat Sharpshooter (kaikilla samat aseet jotka vaihtuvat 45 sekunnin välein), Gun Game (Counter-Strike -pelistä tuttu pelimuoto jossa kun tapat tietyllä aseella vastustajan, saat paremman aseen ja niin edespäin aina siihen asti kunnes aseet loppuvat, ja aseita on aina ASP-Pistoolista, Ballistic Knife-Veitseen asti.), Stick And Stones (Ainoastaan Tomahawk, Ballistic Knife ja Crossbow) ja sitten on vielä One In The Chamber (Kaikki spawnaavat M1911-pistoolin kanssa, kaikilla on aseessa yksi luoti, ase tappaa yhdestä luodista ja tappamalla vastustajia saa lisää luoteja). CoD-pisteitä voittaa pääsemällä kolmen parhaan joukkoon.
Plus/Miinus:
Plussat:
+Co-op -pelimuodot
+Zombies
+Moninpelin monipuolisuus
+Combat Training
+Yksinpelin tarina...
-...joka on kyllä
Yhteenveto:
Call Of Duty: Black Ops on loistava listä Call Of Duty-pelisarjaan, vaikka yksinpeli ja co-op -pelimuodot käyväy tylsiksi nopeasti, mutta moninpelistä riittä pelattamista moneksi tunniksi. Yksinpelin takia peliä ei kannata ostaa, mutta moninpelissä riittää pelattavaa.
pp72FIN arvioi:
80/100
HUOM! ARVOSTELU SISÄLTÄÄ SPOILEREITA PELISTÄ!!!
Ensimmäisenä kun pelin pistää sisään niin näkee jo cutscenen missä nainen luettelee numeroita, ja tästä päättelee jo että yksinpelin tarinaan ja salaperäisyyteen on panostettu huomattavasti.
Kun päävalikko aukeaa, huomaa itse istuvansa "kidutustuolissa", kuulusteluhuoneessa joka on täynnä televisioita ja joista näkyy ohimennen ties minkälaista videonpätkää, ja erilasia numeroita. Myös treyarching logo (yllättäen) ilmestyy välistä. Taustalla ikkunan takana huomaa "kiduttajan"/"haastattelijan", joka välillä sanoo jos minkälaista asiaa.
Heti kun yksinpelin pistää käyntiin niin tehtävä ei ala heti, vaan vielä istuskellaan tuolissa ja saadaan selville kuka oikein pelaaja on ja miksi hän istuu siinä. Pelin yksinpelin tarinassa pelaaja muistelee Vietnamin sodan aikaisia tapahtumia, missä on käynyt ja ynnä muuta. Samalla yritetään saada selville mistä päin maailma ollaan lähettämässä "numerosarjoja" tai aktivointikoodeja ja sadat Yhdysvalloissa olevat "nukkuvat terroristi solut" päästävät vapaaksi vaarallista Nova 6 -kaasua joka tappaa niin nopeasti että olet kuollut ennen kuin osut lattiaan.
Yksinpelin aikana pelaaja sekkailee aina Kuubasta pentagoniin, ja aina Vietnamin sodan eri vaiheisiin. Yksinpelin tarina on hyvin "tunnelmallinen" ja salaperäinen, ja myös hyvin mukaansa tempaava, mutta loppujen lopuksi yksinpeli jää hyvin lyhyeksi, 4-5 tunnin peliksi.
Pelistä löytyy myös Call Of Duty: World At War -pelistä tuttu "Nazi Zombies -pelimuoto, joka on nytten nimettä vain "Zombies" -Pelimuodoksi, ja toinen co-op -pelimuoto on "Dead Ops Arcade" jossa ammutaan zombeja ylhäältä katsottuna vanhaan "arcade"-tyyliin. Dead Ops Arcade on hauskaa ajanvietettä, mutta kun sitä kerran kaksi on pelattu, alkaa ilo siitä menemään, mutta ajanvietettä riittää puolesta tunnista-kahteen tuntiin.
Zombies-pelimuodon mappeja tässä pelissä on alusta asti kaksi, toinen on "Kino Der Toten", jossa seikkailevat World At War:ista tutut Nazi Zombies-hahmot. Toinen Zombies mappi on nimeltään "Five", jossa taistellaan pentagonissa zombeja vastaan ja hahmoin ovat, John F. Kennedy, Robert McNamara, Fidel Castro ja Richard Nixon. Zombies-pelimuoto on hauskaa ajanvietettä pariksi tunniksi, mutta ajan kulueesa mapit alkavat kulumaan ja ilo niistä alkaa puuttumaan.
Mutta moninpeli sitten nostaakin tämän peli pisteitä ja peliaikaa, aikaisemmasta pelistä korjatut ns. "noobitaktiikat" ja aseet on korjattu tai joko poistettu. Moninpelin puolelle on myös lisätty Combat Training-bottipelimuoto, jossa "harjoitellaan" tietokoneen tekoälyn ohjaamia botteja vastaan, joka on mukavaa ajan vietettä aluksi ja myös välillä internet-moninpelin välistä. Mutta Combat Trainingin botit ovat varsin huonosti suunniteltuja; joko botit ovat aivan tyhmiä, tai sitten niillä on tähtäys niin kohdallaa että melkein seinien läpikin tähtäävät.
Xbox Liven välisessä moninpelissä on taas vanhat tutut pelimuodot aiemmista peleistä, ja moninpelikin näyttää aika samalta kuin aikaisemmin, ainoastaan tällä kertaa aseet ja "attachment"-lisäosat osteetna CoD-Pisteillä, joita saa pelaamalla, saamalla leveleitä, suorittamalla "Contract"-Sopimuksia ja pelaamalla aivan uusia Wager Match-pelimuotoja.
Wager Match-pelimuodot ovat kolmella eri "playlist"-pelimuotolistoilla, ja ne muistuttavat oikean elämän uhkapelejä, kun menet jollekkin "playlistille", valitsetko sitten "Ante Up" (10CP maksu), "Weekend Gambler" (1000CP maksu) tai sitten "High Rollerin" (10000CP maksu), niin saat valita neljästä eri pelimuodosta (Paitsi High Roller-playlistilla), joita ovat Sharpshooter (kaikilla samat aseet jotka vaihtuvat 45 sekunnin välein), Gun Game (Counter-Strike -pelistä tuttu pelimuoto jossa kun tapat tietyllä aseella vastustajan, saat paremman aseen ja niin edespäin aina siihen asti kunnes aseet loppuvat, ja aseita on aina ASP-Pistoolista, Ballistic Knife-Veitseen asti.), Stick And Stones (Ainoastaan Tomahawk, Ballistic Knife ja Crossbow) ja sitten on vielä One In The Chamber (Kaikki spawnaavat M1911-pistoolin kanssa, kaikilla on aseessa yksi luoti, ase tappaa yhdestä luodista ja tappamalla vastustajia saa lisää luoteja). CoD-pisteitä voittaa pääsemällä kolmen parhaan joukkoon.
Plus/Miinus:
Plussat:
+Co-op -pelimuodot
+Zombies
+Moninpelin monipuolisuus
+Combat Training
+Yksinpelin tarina...
-...joka on kyllä
Yhteenveto:
Call Of Duty: Black Ops on loistava listä Call Of Duty-pelisarjaan, vaikka yksinpeli ja co-op -pelimuodot käyväy tylsiksi nopeasti, mutta moninpelistä riittä pelattamista moneksi tunniksi. Yksinpelin takia peliä ei kannata ostaa, mutta moninpelissä riittää pelattavaa.
pp72FIN arvioi:
80/100
